TARMO; PENNYBROOK MOONRAKER synt. 16.02.2009

Tarmo jalostustietokannassa

BIS-2 epävirallisessa pentunäyttelyssä

Tarmo, nimensä mukaisesti meidän pieni kuuraketti. Ehtii joka paikkaan nanosekunnissa. Siinä mielessä ei ole tullut ukkiinsa, vaan on perinyt tuon vauhdin jostain aivan muualta. Kun Tarmo astui meille ensimmäisen kerran, totesi hän tulleensa kotiin. Muutama vilkaisu ympärilleen riitti ja sitten menoksi. Tarmo on oikea metsien mies. Viihtyy mökillä ja samoilee pitkin metsäpolkuja. Löytää mieleisensä tikun tai varvikon ja ajantaju häviää samalla. Siinäkin siis poikkeaa vanhemmista veljistään, jotka tyytyvät mökillä auringonottoon terassilla pötkötellen. Tarmosta on tullut oikea mamman sylivauva. Mikään ei voita unia äipän sylissä tai sitten tyynyllä.

Ida on aivan ihastunut omaan pikku-Tarmoonsa. Kaverukset osaavat leikkiä jo hienosti yhdessä ja Ida huolehtii tarkkaan, ettei Tarmo jää joukoista.

©2009 sortinsakki - suntuubi.com